Homekoirapalvelu Hyötykuono

 

Hanna Ikonen

Koulutukseltani olen muun muassa terveystieteiden maisteri ja eläintenkouluttaja. Työkoirat ja ihmisen ja eläimen välinen suhde herättivät kiinnostukseni jo varhaisessa vaiheessa yliopisto-opintojani, samalla kun koiraharrastukset veivät minut mennessään. Kiinnostukseni koiriin ja terveyteen saivat minut opiskelemaan myös homekoiraohjaajaksi. Olen valmistunut Suomen ensimmäisestä homekoiraohjaajakoulutuksesta Kannuksen maaseutuoppilaitoksesta. Koulutuksemme sisälsi koiran koulutuksen lisäksi homeiden mikrobiologiaa, rakennustekniikkaa ja alan lainsäädäntöä. 

Keväällä 2017 viimeistelin eläintenkouluttajan ammattitutkintoni suorittamalla näytön yritystoiminnasta. Koulutus- ja asiakaspalvelunäytöt olen suorittanut hyväksytysti syksyllä 2013.

Vuosina 2012-2014 työskentelin Kannuksen maaseutuopistossa eläintenhoidon opettajana. Vastuullani oli myös homekoiraohjaajan koulutusohjelman sisällöllinen ja osin koulutuksellinen puoli. Joulukuussa 2014 aloitin sivutoimisena opettajana samaisessa pestissä, uusien tulevien homekoiraohjaajien parissa. Viimeisin opettamani kurssi valmistui syksyllä 2017.

Perehtyminen homekoirien kouluttamiseen opettajan roolissa on vahvistanut näkemystäni koirien kouluttamisesta ja siitä millainen on hyvä homekoira. Opettajana toimiminen pitää minut myös ajantasalla alan kehityksestä.

 

Alaan liittyvät referenssini

 

Terveystieteiden maisteri 2011

Eläintenkouluttaja (AT) 2017

Homekoiraohjaaja ja yrittäjä alkaen 3/2012

Homekoiraohjaajan koulutuksesta vastaava/opettaja, Keski-Pohjanmaan kansanopisto          9/2012-2017

 

Muu osaamiseni

 

Toimintaterapeutti 2017

EASEL Coach - työnohjaaja 2016

 

Eläinavusteisuus:

EASEL-Ohjaaja 2014 kts. lisää

Kandityö 2004; Lemmikkien terveysvaikutukset ja lemmikkiavusteinen terapia

Gradu 2011; Opaskoiran merkitys näkövammaisen terveydelle

Olen pitänyt useita luentoja ja koulutuksia eläinavusteisista menetelmistä sekä ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta